torstai 29. syyskuuta 2011

Muumilaakson mörkö

Muumilaakson mörkö on meillä kova sana. Vähän pelottava, mutta silti niin kiinnostava. Tyttären muumitalosta puuttui mörkö. Tilanne tietysti piti korjata ja järjestää muumien elämään vähän jännitystä.

Murr... olen mörkö murrrr....


Muumien ja mörön ensikohtaaminen...
 

perjantai 16. syyskuuta 2011

Porkkanamyssyt hiekkalaatikolle

Syksyiset ilmat vaativat pipoja. Anu Harkin porkkanamyssyn ohjetta mukaellen tai siis alkuperäistä ohjetta pienetäen tein porkkanamyssyjä lapsille.





Värikästä syksyä

torstai 8. syyskuuta 2011

Ristiäiskortti ja muuta korttipeliä

Viime viikonloppuna iski inspiraatio ja sen tuloksena syntyi muutama kortti. Korttiaskartelua ei oikeastaan tule tehtyä muulloin kuin silloin, kun olisi tarvetta kortille. Siksi yleensä kortit tehdäänkin kiireessä. Nytkin inspiraation sai aikaan tarve ristiäiskortille, mutta samalla vauhdilla valmistui muutama kortti ihan muuten vain.

Ruusuinen onnittelukortti, syntymäpäiville, nimipäiville, mihin vaan. 3 D kuvan olin tosin leikannut jo aikaisemmin valmiiksi.



Vintage-henkinen kortti, kuka saanneekaan se jää nähtäväksi.



Kiiltokuvakortti, tälle on saaja tiedossa.


Ristiäiskortti, tällekin on saaja tiedossa.



Yksi koruntekelekin on pöydällä odottelemassa. Oranssia!!

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Ne kuvat

Niinhän siinä kävi, että en osannut kuvaa kännykällä tänne lähettää. Kukkapenkkikuvat tulevat siksi nyt. Täytyy myöntää, että olen oikein tyytyväinen kukkapenkkiin monestakin syystä.

En ole koskaan aikaisemmin tehnyt perennapenkkiä. Nolaana silti kukkii. Tuo lehtien lomasta pilkottava jänönen on ränsistynyt puutarha pupu, joka on vilahtanut tässä blogissa aikaisemminkin.




Jaloruusujakaan en ole koskaan aikaisemmin kasvattanut. Tällä hetkellä kukkii Queen Elizabeth...



...sekä Nina Weibull.


Viherteemalla, kun on aloitettu niin lopuksi pari puistokuvaa kotikaupunkini sydämestä. Kännykkäkameralla  napsaistu.


Kyllä kesällä on kaunista!

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Kokeiluja

Takapenkillä ipanan nukkuessa äidin ei tarvitse toimia
viihdytysjoukkona. Siispä äiti voi viihdyttää itseään näpräämällä
kännykkää ja säätämällä blogia. Yksi kuvakin olisi, jos vain osaisin
liittää tähän. Näpsin nimittäin lähtötohinassa pari kuvaa pihan
ruusuista, jotka juuri availevat nuppujaan.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Reissussa nähtyä

Kävimme reissussa Italiassa. Tapana näkyi olevan pienten lippujen kiinnittäminen ikkunoihin.Lippuja näkyi siellä täällä muutamissa taloissa.


Vietimme aikaa Milanossa. Suuri kaupunki, paljon ihmisiä, muotia, kalliita käsilaukkuja ja kalliita autoja. Ferraria olisi päässyt testaamaan, jos olisi uskaltautunut liikennekaaokseen.


Milanon duomo oli vaikuttavan näköinen. Piazalla parveili turisteja puluja ja kaikenlaisen krääsän kaupustelijoita. Muutamat haistattelutkin saatiin, kun ei innostuttu kaupantekoon. Siitäkin huolimatta olihan melkoisen komea duomo.
 


Castello Sforzesco ja varsinkun sen puisto oli viihtyisä paikka istuskella ja syödä lounaaksi vaikkapa take away pizzaa. Linnassa on tutustumisenarvoisia museoita.


Kierreltiin...


ja ympärillemme katseltiin.


 Como-järvelläkin käytiin ja risteiltiin. Oli hyvä matka.



torstai 16. kesäkuuta 2011

Kovu

Helmien hohde kun on blogin nimi niin, kuuluisihan täällä välillä vilahdella jokunen helmikin. Korutyöt ovat olleet vähän paitsiossa. Kesä kuitenkin innoitti tekemään muutaman värikkään korun (tai niin kuin 2-vuotias tytär sanoo kovu). Ensimmäisenä esittelyyn tulee 2-vuotiaan kanssa yhteistuumin tehty pienen tytön kovu eli koru. Värikkäitä puuhelmiä ja kuminauhaa.


Seuraavaksi pari käsikorua itselleni. Tekniikkana sama kuin edellisessäkin. Kuminauhaa ja helmiä.




Rapistunut puutarhajäniskin pitää koruista...

maanantai 23. toukokuuta 2011

Vanhoja juttuja

 Kevätvuokot ja hiirenkorvia. Kaksi ajat sitten tehtyä korua. Kevätvuokot on tehty Villihelmen ohjeilla.

Kevätvuokot

Hiirenkorvat


lauantai 21. toukokuuta 2011

Matkalla pohjoisessa

Pohjoisessa on jotain mystistä ja kaunista. Kirovskissa on sekä rumaa että kaunista. 

There is something mystical and beautiful in the North. In Kirovsk Russia there is both beautiful and ugly.








lauantai 19. helmikuuta 2011

Ujoa vihreyttä havaittavissa

Vähitellen alkaa ajatukset siirtyä kohti kevättä. Siitäkin huolimatta, että pakkasta on viimeaikoina riittänyt. Tässä helminauhassa on mukana ujoa kevään vihreyttä. Helmet ovat simpukankuorihelmiä messuilta ostettu.


maanantai 7. helmikuuta 2011

Taikametsä

Retkellä Puijon lumisessa satumetsässä. Ihan kuin Narniassa, mutta onneksi lumikuningarta ei tullut vastaan.





tiistai 1. helmikuuta 2011

Hohdetta kilpaa hankien kanssa

Tammikuu sujahti nopeasti ohi.Koruja ei liiemmin ole syntynyt. Tässä kuitenkin yksi kiiltävä. Vuorikristalleja kuin jääpaloja ja kaverina pätkä Roosa -ketjua.